perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Marjakiisseli




½ l (pakasterasiallinen) vadelmia tai muita marjoja

½ dl sokeria

2 tl vanilijasokeria

1½ l vettä

2-3 rkl perunajauhoja + ½ dl vettä



Laita kattilaan vesi, marjat ja sokerit. Kiehauta.

Surauta sauvasekoittimella.

Sekoita perunajauhot tilkkaan vettä ja lisää nauhana kiisseliin samalla rauhallisesti kiisseliä sekoittaen.

Kiehauta ja kaada tarjoiluastiaan. Ripottele pinnalle vähän sokeria kuortumisen estämiseksi.

Anna jäähtyä.

Tarjoile välipalana esim. murojen kanssa ja jos haluat oikein herkutella, laita kermavaahtokökkö päälle.

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007

Juustokakku















Pohja:
200 g murskattuja Digestive-keksejä
75 g huoneenlämpöistä voita

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Hovi)
2 munaa
1 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria

Sekoita voi ja keksinmurut keskenään ja painele seos voideltuun, halkaisijaltaan 25 cm:n irtopohjavuoan pohjalle. Kypsennä pohjaa n. 15 min 150 asteessa. Kohota sitten uunin lämpö 175 asteeseen.

Sekoita täytteen aineet sileäksi seokseksi ja levitä pohjan päälle. Kypsennä kakkua vielä 30-40 minuuttia.

Tarjoile jäähtyneenä siltään - tai vielä parempaa mustaherukka- tai lakkahillon kera.

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Pähkinätorttu



Pohja:
150 g voita
150 g (n. 2,5 dl) tomusokeria
½ dl kaakaojauhoja
2 munaa
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl hasselpähkinäjauhetta (tai mantelijauhetta)
½ tl kanelia
½ tl jauhettua kardemummaa
1 rkl konjakkia (tms., laitoin nyt jouluna rommia ja sekin sopi hyvin, myös appelsiinimehu käy)

Päällys:
2 dl sokeria
1 dl siirappia
50 g voita
n. 300-400 g erilaisia pähkinöitä

Leikkaa leivinpaperi irtopohjavuokaan ja voitele reunat. Sulata voi kattilassa. Lisää tomusokeri ja kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi. Lisää munat yksitellen ja sekoita. Sekoita jauhot, pähkinäjauhe ja mausteet ja vaivaa tasaiseksi.
Lisää konjakki. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 20 min 180 astetta.

(Kun pohja on ollut uunissa 10-15 min, ala päällysteen teko.)
Sulata sokeri siirapin kanssa kattilassa. Lisää voi ja kiehauta.
Kaada joukkoon karkeaksi hakatut pähkinät ja sekoita tasaiseksi.
Kaada massa jäähtyneen pohjan päälle vuokaan.
Anna jähmettyä.

Tarjoile jäähtyneenä vanilija-, nougat- tai pähkinäjäätelön kanssa. NAM!!